Suomalais-ugrilaiset järjestöt YK:n alkuperäiskansa-asioiden pysyvän foorumin istunnossa

Osallistuin YK:n päämajassa New Yorkissa 12.–23.5. 2014 järjestettävään alkuperäiskansa-asioiden pysyvän foorumin istuntoon torstaina 15.5. ja perjantaina 16.5. Sukukansojen Ystävät ry.:n ja MAFUNin (Suomalais-ugrilaisten kansojen nuorten liitto) edustajana. Vaikka osallistuin tähän pitkäkestoiseen tapahtumaan vain muutamana päivänä, ehdin tuona aikana solmia järjestöillemme muutamia uusia kontakteja ja ennen kaikkea saada kuvan foorumin työskentelystä ja maailman alkuperäiskansojen ongelmista. Suomalais-ugrilaisista yhteistyökumppaneistamme läsnä olivat myös Aleksei Tsykarev ja Alina Tshuburova Nuori Karjala -järjestöstä ja Oliver Loode virolaisista U-Pööre- ja Uralic Foundation -järjestöistä. Loode on tällä hetkellä yksi pysyvän foorumin asiantuntijajäsenistä, Tsykarev puolestaan YK:n alkuperäiskansojen oikeuksien asiantuntijamekanismin jäsen.

Mikä on siis tämä alkuperäiskansa-asioiden pysyvä foorumi? Kyseessä on vuonna 2002 ensimmäistä kertaa kokoontunut YK:n elin, sosiaali- ja talousneuvoston neuvoa antava elin, jonka tehtävänä on keskustella asioita, jotka koskevat maailman alkuperäiskansojen taloudellista ja sosiaalista kehitystä, kulttuuria, ympäristöä, koulutusta, terveyttä ja ihmisoikeuksia. Foorumi koostuu 16 valtioiden ja alkuperäiskansajärjestöjen nimittämästä asiantuntijajäsenestä. Vuosittain foorumi pitää YK:n päämajassa New Yorkissa kahden viikon istunnon, johon osallistuu alkuperäiskansojen sekä kansalaisjärjestöjen edustajia. Nyt oli kyseessä foorumin 13. istunto. Foorumin virallisilta sivuilta voi lukea lisää sen taustasta ja toiminnasta.

Foorumi koostuu yleisistunnoista ja sivutapahtumista. Yleisistunnot ovat virallisemman luontoisia ja koostuvat raporteista ja puheenvuoroista. Sivutapahtumien puitteissa voivat alkuperäiskansat ja niiden järjestöt vapaamuotoisemmin esitellä toimintaansa ja ideoitansa. Foorumin tapa toimia oli aika paljon toimivampi kuin suomalais-ugrilaisten maailmankongressien epäjärjestelmälliset ja monologimaiset yleisistunnot. Tässä foorumin istunnossa kuultiin myös todella kriittisiä puheenvuoroja ja varsin vahvasti tuotiin esiin monien alkuperäiskansojen huono tilanne. Hyvin ajankohtainen aihe foorumilla oli Krimin tataarien tilanne (tataareilla on Krimillä alkuperäiskansan status).

Kun tätä tapahtumaa vertaa esimerkiksi Suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressiin vuonna 2012, on ero huomattava. Suomalais-ugrilaiset yhteistapahtumat ovat liian usein pelkkää hymistelyä, jossa todelliset ja ajankohtaiset ongelmat jäävät taka-alalle. Toisaalta myös foorumin yleisistunnoissa kuultiin monenlaisia näkemyksiä esimerkiksi valtioiden taholta, eivätkä kaikki varmastikaan olleet todenmukaisia kuvauksia alkuperäiskansojen tilanteista.

Suomalais-ugrilaiset järjestöt MAFUN, Sukukansojen ystävät, Uralic Foundation järjestivät yhdessä Asian Indigenous Peoples' Pact (AIPP) -kattojärjestön kanssa sivutapahtuman Indigenous Villages of Culture. Tapahtuman ideana oli esitellä toimivia esimerkkejä projekteista, joissa kulttuuria sovelletaan kehittämään alkuperäiskansojen elinoloja maaseudulla. Yksi tällainen projekti, jota tapahtumassa esiteltiin, oli MAFUNin hallinnoima Suomalais-ugrilaisen maailman kulttuuripääkaupunki -hanke. Kyseisestä hankkeesta on tässä blogissa kirjoitettu useita kertoja, mutta totean lyhyesti että kyseessä on hanke, jossa Euroopan kulttuuripääkaupunki- hankkeen mallin mukaisesti valitaan kylien ja pienempien kaupunkien keskuudesta joka vuodeksi suomalais-ugrilaiselle maailmalle ”pääkaupunki”, joka voi sitten tämän tittelin turvin vuoden ajan kehittää kulttuuri- ja kielioloja aluellaan ja olla suomalais-ugrilaisen maailman kulttuurillinen keskus. Suomalais-ugrilaisen projektiesimerkkimme ohella myös AIPP:tä edustanut Sumshot Khular kertoi Intiassa ja Myanmarissa elävän naga-alkuperäiskansan kyläkulttuurista ja -tapahtumista.

Tapahtumassa oli ihan mukavasti yleisöä, joka osallistui myös keskusteluun aktiivisesti. Vaikka valmiita projekti-ideoita ei tapahtumastamme välttämättä syntynytkään, kylvettiin sen aikana varmasti siemeniä tulevia yhteisiä projekteja ja yhteistyömahdollisuuksia varten. Yksi tapahtumassa esitetty idea koski suomalais-ugrilaisen kulttuuripääkaupunki-idean soveltamista globaalina alkuperäiskansaprojektina.

Myös Pohjoismaiden saamelaiset olivat runsaslukuisesti edustettuina foorumilla, mutta harmillisesti saamelaisilla oli oma sivutapahtumansa juuri samaan aikaan kuin MAFUNin tapahtuma pidettiin ja siksi saamelaisilla oli vain vähäinen edustus oman tapahtumamme yleisössä. Tämä oli MAFUNin kannalta harmillista, sillä tiiviimpiä kontakteja eri saamelaisjärjestöihin on yritetty solmia viime aikoina.

Osallistuin myös maorien, Uuden-Seelannin alkuperäiskansan, järjestämään sivutapahtumaan jonka aiheena oli kielenelvytys. Maorit ovat viime vuosikymmeninä tulleet tunnetuiksi todellisina vähemmistökielten elvyttämisen pioneereina, joiden kehittämiä metodeja on sovellettu menestyksekkäästi myös muualla (esimerkiksi maorien kuuluisa kielipesä-metodi on osoittautunut menestyksekkääksi myös inarinsaamelaisten parissa). Myös tässä tapahtumassa maorit osoittautuivat maineensa veroisiksi. Suuren painon tapahtumassa saivat sähköiset oppimateriaalit, joita maorit ovat tehneet paljon sekä itselleen että havaijin kielelle. Lisäksi esiteltiin mahdollisuutta opiskella kielenelvytystä AUT-yliopistossa. Paikalla oli asiantuntijoita Kansainvälisestä kielenelvytyskeskuksesta (International Centre for Language revitalization) ja Aucklandin teknisestä yliopistosta. Maoriaktivisteilla on nykyään käytössään laajat elektroniset kieli- ja oppimateriaaliaineistot. Samankaltaista työtä vähemmistökielisten aineistojen digitoimiseksi ja oppimateriaalien luomiseksi on tehty viime aikoina myös muun muassa Suomessa ja Norjassa, ja mielestäni olisikin mielenkiintoista luoda enemmän yhteyksiä kielentutkijoiden ja kieliaktivistien välillä Uudessa-Seelannissa, Pohjoismaissa ja muualla.

Maorien sivutapahtumaan sisältyi hieno maorinkielinen musiikki- ja tanssiesitys.

Yleisesti ottaen osallistuminen foorumille oli hyödyllinen ja erittäin mielenkiintoinen kokemus. Uusia kontakteja syntyi jonkin verran, ja ennen kaikkea pääsin käytännössä näkemään alkuperäiskansojen parissa YK:ssa tehtävää työtä ja tutustumaan eri alueiden alkuperäiskansojen tilanteisiin ja ongelmiin. Nyt pystyn paremmin hahmottamaan myös suomalais-ugrilaisten vähemmistö- ja alkuperäiskansojen tilanteen ja ongelmat globaalissa kentässä. Toivottavasti myös muiden alkuperäiskansojen edustajat tietävät taas vähän enemmän suomalais-ugrilaisten kansojen tilanteesta. Toivottavasti New Yorkissa saaduista kokemuksista tulee olemaan hyötyä Sukukansojen ystävien ja MAFUNin tulevalle toiminnalle, ja toivottavasti järjestömme pääsevät tulevinakin vuosina ottamaan osaa YK:n alkuperäiskansatapahtumiin.

Sampsa Holopainen

Kulttuuripääkaupunkivuosi avattiin Udmurtian Bygyssä

Bygyn kylän suuri vuosi sai hyytävän alun 28.1., kun suomalais-ugrilaisen maailman kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisia vietettiin 34 asteen pakkasessa. Udmurtiasta sekä lähialueilta kokoontui udmurtteja sekä mareja ja komipermjakkeja kylmyydestä huolimatta  Bygyn kulttuuritaloon juhlapäivän viettoon yhteensä yli kolmesataa henkeä. Bygyn sivulta Vkontaktesta löytyy avajaisjuhlista seuraavia lukuja: osallistujia 322; esiintyneitä musiikki-, laulu- ja tanssiryhmiä 21; perepetsien, tabanien ja piirakoiden leipomiseen käytetty jauhoja 51 kiloa; perinteistä pontikalla terästettävää vars'-juomaa keitetty 48 litraa. Bygyn alle 700 asukkaasta osallistunut valmisteluihin 246 henkeä.

Vieraat otettiin jo tiellä ja porteilla vastaan lauluin, tanssein, piirakoin ja kuumin juomin. Udmurtia ja Bygy tarjosi parastaan, oli mummoja, mutta myös lapsia ja nuoria, kaikenikäisiä udmurttia puhuvia juhlavieraita, kulttuuritalon edessä leivinuuni, jossa erilaisent piirakat, perepetsit ja tabanit paistuivat kirpeässä pakkassäässä. Sisällä talossa erilaisia käsityö- ja kulttuurinäytöksiä, ja lopulta kaikkien 21 tanssi-, laulu- ja musiikkiryhmän esiintymiset, tietysti arvovieraiden puheineen. Menoon tottumatonta moinen kavalkadi olisi jo saattanut väsyttää, mutta kaikki paikalliset joiden kanssa puhuin olivat poikkeuksetta tyytyväisiä ja iloisia sitä, että niinkin monet olivat tulleet paikalle. Päivää pidettiin hyvänä avauksena kulttuuripääkaupunkivuodelle, ja tämä tuntui jälkeenpäin lehtijuttuja avajaisista lukiessa olevan myös mediassa yleinen mielipide.

Hyvä alku se olikin. Mutta paljon on vielä työtä edessä ennen kuin vuoteen voi olla kokonaisuudessaan tyytyväinen. Sympaattisuuden kotikutoisuuden kääntöpuolena on se, ettei bygyläisillä ole juurikaan kokemusta sellaisesta järjestämisestä, mikä nykyaikaisiin, hyvin toimiviin ja näkyviin tapahtumiin kuuluu. Kutsut avajaisiin saapuivat vasta kaksi viikkoa ennen tapahtumaa, lehdistötilaisuus improvisoitiin paikan päällä, pyöreän pöydän keskustelu kylämatkailun kehittämisestä muuttuikin monologiksi. Onneksi tällaistenkin käytännön järjestelyjen sujumiseen voi tulevaisuudessa luottaa, sillä vielä vuodenvaihteessa hieman auki ollut ja vaihdellut päätoimikunnan kokoonpano on nyt vakiintunut, ja avajaisia seuranneena työpäivänä käytiin yhdessä kaikkien toimijoiden kesken hyvin menneet asiat ja ne, missä vielä oli parannettavaa, samoin kuin vuoden tapahtumien päivämäärät ja vastuuhenkilöt. Udmurteille oli selvästi tärkeää myös se, että me suomalaiset ja virolaiset olemme kiinnostuneita ja mukana kulttuuripääkaupunkivuodessa. Ja niin tietysti kuuluukin olla, tämä MAFUN:in projektin ideahan lähti alunperin Virosta ja ensimmäinen voittaja valittiin MAFUN:in kongressissa Helsingissä.

Eli kysymykseen siitä, miten kulttuuripääkaupunkivuosi on lähtenyt käyntiin ja onnistuuko se sanoisin vastaukseksi kyllä. Bygyläisten, kulttuuritalon, koulun, hallinnon ja tavallisten kyläläisten kanssa vuotta on rakentamassa Sharkanin piiri, johon siis Bygyn kyläkin kuuluu, sen hallinto, lähikylien toimeliaat kulttuurityöntekijät ja yrittäjät, sekä Udmurtian tasavallan hallintoa ja aktiivisia kansalaisia, esimerkiksi MAFUN:in udmurtialaisen jäsenjärjestön Shundyn entisiä ja nykyisiä toimijoita. Koko projektia voisi hyvin pitää jo nyt onnistuneena, sillä tietoisuus hankkeesta leviää Udmurtiassa ja Venäjällä, ja monet ovat valmiita näkemään vaivaa yhteisen hyvän eteen. Ja tärkeitä eivät ole vain tapahtumat, ja turistit, joita paljon kovasti odotetaan, ja joita jo uudenvuodenpyhinä satamäärin kävikin. Ensiarvoisen tärkeää on se, että pienenkin kylän asukkaat voivat tuntea olevansa osa jotain tärkeää ja toimia yhdessä sen eteen, että heillä jotain ainutlaatuista mitä kannattaa näyttää, että tasavallan hallinto on luvannut päällystää viimeisenkin vajaan kymmenen kilometrin soratien pätkän Bygyn kylään asti, että jo kevään aikana bygyläiset saanevat nauttia nopeasta langattomasta nettiyhteydestä kylässään. Konkreettisia asioita, joiden voi sanoa nostavan elintasoa.

Avajaisten lisäksi tähän mennessä on Bygyssä on vietetty 24.2.-1.3 laskiaista, udmurtiksi voiviikko eli Вӧй Арня. Maaliskuun loppupuolella taas olivat unkarilaiset päivät unkarilaisine vierailijoineen sekä Bygyssä että Izhevskissä.

Tässä vielä pari tärppiä vuoden tapahtumista.
Lida-muorin työpajat, joka kuun kolmas lauantai. Käsitöitä, ruoanlaittoa, tansseja, säilöntää ja muuta paikalliseen malliin.

Kylän juhlapäivä 8.6. Helluntaipäivänä on luvassa kuljaamista kylällä, laulua ja tanssia, kun vuotuista juhlaa viettämään saapuvat myös entiset kylän asukkaat, heidän lapsensa ja vieraat lähikylistä. Yhteistä juhlaa ja perinteitä parhaimmillaan.

Ruokafestarit 18.-19.7. Ainakin Virosta asti on tulossa erikoisruokien mestareita suomalais-ugrilaisen ruoan festivaaleille. Toivottavasti myös Suomesta. Perinneruokien lisäksi tarjolla myös hengenravintoa, musiikkia ja muuta kulttuuria.

Sukukansapäivä 18.10. päättää isompien tapahtumien kauden, mutta senkin jälkeen erilaista ohjelmaa on Bygyssä, vuoden loppuun asti.

Kannattaa myös käydä sosiaalisessa mediassa katsomassa miltä Bygyssä näyttää. Kuvia ja tietoa tapahtumista löytyy Facebookista Finno-Ugric Capitals of Culture, sekä Vkontaktesta Быгы - культурная столица финно-угорского мира.

Bygyyn ei ole vaikea matkustaa, sekä Pietarista että Moskovasta on Udmurtian pääkaupunkiin Izhevskiin suora junayhteys, ja sieltä Sharkanin piirikeskukseen useita linja-autovuoroja, samoin kuin Sharkanista jo lähellä olevaan Bygyn kylään. Toinen vaihtoehto on lähteä pakettimatkalle, niitä kesän mittaan Udmurtiaan tekevät ainakin Suomi-Venäjä-seura kesäkuun lopussa, ja matkatoimisto Niikon matkat kesä-, elo- ja syyskuussa.

9.3.2014 avattiin Helsingissä kisa vuoden 2015 kulttuuripääkaupungin tittelistä! Viime vuonna ehdokkaita oli Venäjältä ja Virosta, tänä vuonna toivottavasti myös Suomesta, Unkarista ja Saamenmaalta. Suomalais-ugrilaisen maailman kulttuuripääkaupungit on MAFUN:in, eli suomalais-ugrilaisten kansojen nuorten liiton hanke, jonka ensimmäiseksi kulttuuripääkaupungiksi valittiin elokuussa 2013 Udmurtian Bygyn kylä. Hanketta johtaa virolainen Oliver Loode (U-Pööre, Fenno-Ugria) ja itse Bygyn kulttuuripääkaupunkivuoden toiminnanjohtaja on udmurtti Julia Nikitina, Bygyn naapurikylästä kotoisin oleva Izhevskissä asuva Udmurtian nuorisoparlamentin jäsen ja Shundy-nuorisojärjestön entinen puheenjohtaja.

Simo Kantele

Sihteeri, Sukukansojen ystävät ry.

Vuoden 2014 Suomalais-ugrilaisen maailman kulttuuripääkaupunkihankkeen yhteyshenkilö

Tältä näyttää vuoden 2014 Suomalais-ugrilaisen kulttuuripääkaupungin ohjelma: kirjallisuutta, sarjakuvia, maaseutumatkailua, juhlia ja festivaaleja, Lida-muorin työpajoja, suomalais-ugrilaisia kulttuuripäiviä...

Suomalais-ugrilaisuutta vaalittava osana suomalaista identiteettiä

Henne!, korjasi vaimoni, kun olin juuri käyttänyt persoonapronominia honom naispuolisesta henkilöstä puhuttaessa. Olin perheeni kanssa vaimoni sukulaisten luona Tukholmassa tammikuussa, jolloin pääsin myös pitkästä aikaa puhumaan ruotsin kieltä. ”En jaksa erotella niitä persoonapronomineja, kun suomessa on niin helppoa”, naurahdin.

Isäntäväkemme kertoi tämän jälkeen, kuinka Ruotsissa käydään nykyään tasa-arvosyistä keskustelua sukupuolisidonnaisten han- ja hon- persoonapronominien korvaamisella sukupuolineutraalilla hen-muodolla. Ruotsalaisissa herätti suurta kiinnostusta mainintani siitä, että persoonapronominit ovat sukupuolineutraaleja kaikissa suomen sukulaiskielissä. He kun eivät koskaan olleet kuulleetkaan suomalais-ugrilaisista suomen sukukielistä.

Sukupuolineutraalius on olennainen osa suomalais-ugrilaisten kielten rakennetta, millä on vaikutusta myös suomalais-ugrilaisia kieliä puhuvien ihmisten ajattelutapaan. Kielen rakenne ja siitä johtuva ajattelutapa ovat vain kaksi esimerkkejä lukuisista syistä, joiden vuoksi ihmiset voivat olla kiinnostuneita suomalais-ugrilaisista kielistä ja kansoista. Suomalais-ugrilaiset kansat ja niiden kulttuurit avaavat ihmisille täysin uuden, luontoa lähellä kulttuurinsa luoneiden kansojen maailman. Suomalais-ugrilaiset kansat voivat opettaa, että ihailtavaa kulttuuria voi olla myös muu kuin sotavoitoin luotu ja kullalla koristeltu. Suomalais-ugrilaiset kansat ovat olennainen osa maailman monimuotoisuutta.


Suomalais-ugrilaisuus ansaitsee olla näkyvämpi osa suomalaisuutta

Suomalais-ugrilaisuus on olennainen osa suomalaista identiteettiä ja sitä sen pitäisi olla tulevaisuudessa vielä paljon näkyvämmin. Suomalais-ugrilaisuus ja erityisesti itämerensuomalaisuus on kansamme mieli, identiteettimme henkinen puoli, joka on vastapainona lännestä saamallemme yhteiskunnalliselle perinnöllemme. Suomi on ainutlaatuinen sekoitus itää ja länttä ja suomalais-ugrilaisuus on se itäinen vivahteemme.

Sukukansojen ystävät on nähnyt suomalais-ugrilaisuuden tärkeyden suomalaisuuden kannalta. Haluamme, että Suomesta tulisi Viron ja Unkarin jälkeen kolmas valtio, joka virallistaa lokakuun kolmantena lauantaina vietettävän sukukansapäivän juhlistamisen. Välitimme tavoitteen edistämiseksi usean järjestön yhteistyönä laaditun kannanoton asiasta sisäministerille lokakuussa.

Vuosi 2013 ei ollut vielä otollinen suomalais-ugrilaisen asian suurelle loikalle, mutta asiaa ei unohdeta varmasti. Tässä välissä voimme jännittää ehtiikö Venäjä ennen Suomea virallistamaan sukukansapäivän vieton. Karjalan parlamentti käsittelee tänä keväänä lakiesitystä sukukansapäivän julistamisesta viralliseksi juhlaksi Karjalan tasavallassa.


Karjalan kielen kohtalo ratkeaa pian

Sukukansapäivän virallistamista tärkeämpi tavoite omalla puheenjohtajakaudellani on ollut luoda pienin askelin suotuista yhteiskunnallista muutosta karjalan kielen elvyttämiselle Karjalan tasavallassa. Karjalan kieli muuttui suurten maailmanpoliittisten myllerrysten puristuksessa alueensa enemmistökielestä hyvin uhanalaiseksi. Karjala on suomen läheisin sukulaiskieli, jota suomalainen ymmärtää melko hyvin. Karjala on korvaamaton osa itämerensuomalaista kulttuuriperintöä, jonka hävitessä myös osa suomalaisuudesta kuolisi pois. Siksi sen säilymiseksi on tehtävä töitä niin Suomessa kuin Venäjällä.

Karjalan kielen pelastamiseksi on olemassa kaikki osaaminen, kiitos siitä osaaville kielitieteilijöille. Sen lisäksi tarvitaan kuitenkin myös resursseja ja poliittista tahtoa. Olennaista on huomata, että karjalan kielen kohtalon ratkaisee politiikka – se miten karjalan kielen vaalimiseen ja käyttöön suhtaudutaan. Poliittista tahtoa on mahdollista kasvattaa tuomalla esiin niitä myönteisiä puolia, joita Suomea ja Venäjää yhdistävä karjala voi tuoda maidemme välisille suhteille, myös taloudellisesti.

Oman panokseni karjalan kielen pelastamiseksi olen halunnut antaa ehdottamalla karjalan kieltä tukevan säätiön perustamista Petroskoihin. Säätiön tavoitteena olisi tarjota Karjalan tasavallalle sen alkuperäiskansojen avulla näkyvyyttä, jota se tarvitsee houkutellakseen suomalaisia investointeja, yritykselle yritysvastuun kautta myönteistä julkisuutta sekä Karjalan itämerensuomalaisille kansoille yritysten säätiön kautta kanavoituja resursseja, jotka olisi mahdollista käyttää kieli- ja kulttuurihankkeiden toteutuksessa.

Karjalan tasavallan päämies hyväksyi tukisäätiön perustamisen Karjalan Itämerensuomalaisten kansojen neuvoston kokouksessa heinäkuussa 2013. Se on kuitenkin vielä juuttunut tasavallan hallinnon rattaisiin. Säätiön avulla Karjalan johto voi osoittaa, onko sen itämerensuomalaisia kansoja tukeva retoriikka uskottavaa ja haluaako se oikeasti pelastaa karjalan.


Suomalais-ugrilaiset tavoitteet vaativat toteutuakseen tekijöitä

Sukukansojen ystävien puheenjohtaja vaihtuu maaliskuun alussa. Järjestödemokratian ja järjestön kehittymisen kannalta on tärkeää, että puheenjohtaja vaihtuu sopivin väliajoin. Jokaisessa puheenjohtajassa on usein omat hyvät ja huonot puolensa, joita riittävän lyhyin väliajoin punnitsemalla voi järjestö kehittyä. Sukukansojen ystävillä on nyt mahdollisuus saada vetäjä, jolla on uutta puhtia viedä järjestöä eteenpäin.

Suomalais-ugrilainen yhteys tarvitsee enemmän suomalaisia puolestapuhujia. Lisää puolestapuhujia tarvitsevat myös kielensä ja kulttuurinsa säilyttämiseksi kamppailevat suomalais-ugrilaiset kansat. Suomalais-ugrilainen yhteistyö tarjoaakin haasteita ja elämyksiä niin kielistä, kulttuureista, viestinnästä, historiasta, politiikasta, taloudesta, oikeustieteestä ja monista muista asioista kiinnostuneille ihmisille. Hyvä kansalaisjärjestö on sopiva sekoitus humanistista tietoa, uusia ideoita, viestintätaitoa ja hallinnollis-taloudellisia taustavoimia. Kansalaisjärjestössä on tarvetta monenlaiselle osaamiselle.

Suomalais-ugrilainen yhteistyö on mahdollisuus osoittaa kykynsä kansainvälisen järjestön toimijana, eräänlaisena yksityisenä diplomaattina. Olosuhteet toiminnalle ovat erinomaiset. Järjestöstä löytyy innokkaita ja lahjakkaita toimijoita, kuten todelliset sugritietäjät Sampsa ja Niko, uusia ideoita laadukkaasti toteuttava Helga, visuaalisesti lahjakas Alexandra, tapahtumajärjestelyt kylmän viileästi ja tehokkaasti hoitava Kirsi, suomalais-ugrilaisen maailman suurin vähemmistökieli- ja murresydän rinnassaan pamppaileva Jani sekä monia muita hienoja henkilöitä. Lisäksi yhteistyötä järjestön kanssa tekevät laadukasta jälkeä aikaan saavat Karjalan Sivistysseura, M. A. Castrénin Seura ja Suomi-Venäjä-Seura, Fenno Ugria Virosta sekä Nuori Karjala, Udmurtlyk ja monet muut järjestöt Venäjän suomalais-ugrilaisilta alueilta.

Luopuessani puheenjohtajuudesta en hylkää suomalais-ugrilaista maailmaa. Päinvastoin. Välillä on hyvä hiljentyä ja ajatella asioita, opiskella, kirjoittaa ajatuksiaan ylös ja pyrkiä paikkaamaan heikkouksiaan. Sen jälkeen voi tehdä paluun vahvempana kuin koskaan. Suomalais-ugrilaisuuden ystävät Suomessa tulisikin nähdä erilaisia ihmisiä täynnä olevana perheenä, josta mennään ja johon tullaan, mutta koskaan siitä ei lähdetä lopullisesti. Meillä kaikilla on yhteinen tavoite vaalia maailman monimuotoisuutta.

Suomen suomalais-ugrilaiseen perheeseen voi liittyä esimerkiksi osallistumalla Sukukansojen ystävät ry:n vuosikokoukseen, joka järjestetään lauantaina 8.3.2014 kello 14:00 Allianssi-talon Aktia-salissa (Asemapäällikönkatu 1, Helsinki). Vuosikokousta edeltää klo 13.30 alkava kahvitarjoilu. Vuosikokoukseen voi ilmoittautua torstaihin 6. maaliskuuta klo 21.00 mennessä sähköpostitse osoitteeseen sukukansojenystavat (at) mafun.org

Sakari Linden
Puheenjohtaja, Sukukansojen ystävät ry

Udmurtin kieli pakolliseksi oppiaineeksi Udmurtiaan?

Udmurtin kielen epävirallinen status on ollut voimakkaassa nousussa viime vuosien aikana. Kaupunkien kaduilla kuulee yhä useammin puhuttavan udmurttia, sitä ei enää häpeillä. Udmurtinkielinen ja udmurttilainen kulttuuri on tullut tutummaksi myös alueen valtaväestölle venäläisille, ei vähiten toissavuoden Euroviisujen kakkosen, Buranovon babushkojen ansiosta. Kaupunkimainen ja moderni populaarikulttuuri kehittyy vahvasti, mutta silti kielen puhujamäärä laskee, lapset eivät opi puhumaan udmurttia kaupunkien lisäksi enää juuri edes suuremmissa keskuskylissä. Auttaisiko kouluopetus?

Udmurtian parlamentti on uudistamassa tasavallan lakia opetuksesta. Kuumimmaksi kysymykseksi on noussut yleisudmurttilaisen järjestön Udmurt Keneshin viime syksynä, 22.10. tekemä esitys udmurtin kielen ottamisesta pakollisena aineena alaluokkien opetussuunnitelmaan. Mikäli esitys menee parlamentin äänestyksessä 25.2. läpi, udmurttia aletaan opettaa 1.9.2014 lähtien toisena virallisena kielenä kaikissa tasavallan kouluissa toiselta luokalta neljännelle, kaksi kertaa viikossa. Tällä hetkellä udmurttia opiskelee vain noin joka neljäs udmurtti koulussa.

Udmurtian kielilaki vuodelta 2000 määrittelee Udmurtian tasavallan virallisiksi kieliksi venäjän ja udmurtin. Niitä on oikeus käyttää viranomaisyhteyksissä, esimerkiksi hallinnossa ja tuomioistuimissa. Samansuuntaiset kielilait on olemassa myös kaikissa muissa Volgan ja Uralin alueen etnisissä tasavalloissa, suomalais-ugrilaisissa Komissa, Marissa ja Mordvassa sekä turkkilaisissa Tatarstanissa, Bashkiriassa ja Tshuvassiassa. Niissä kaikissa on myös lait virallisten kielten, eli tasavallan nimikkokielten ja venäjän opettamisesta koko väestölle, eli ainakin periaatteessa niitä opetetaan.

Vanhan venäläisen sananlaskun mukaan lakien ankaruutta Venäjällä kompensoi se, ettei niitä tarvitse noudattaa. Tämä pätee valitettavasti myös kielilakeihin, myös Udmurtiassa. Vaikka udmurtti on yhtä virallinen kuin venäjäkin, niin käytännössä juuri missään asioitaan ei voi hoitaa udmurtiksi. Tälle saatiin virallinen vahvistus viime syksynä, kun yllä mainittu udmurttijärjestö Udmurt Kenesh pyysi saada käsitellä sitä koskevan oikeusjutun udmurtiksi. Tuomioistuin kielsi tämän. Viranomaisilla ei myöskään ole mitään velvoitetta osata udmurttia. Tähän saattaa tosin tulla parannus, sillä käsittelyssä on myös esitys, jonka mukaan molempia virallisia kieliä osaaville julkisen sektorin työntekijöille maksettaisiin kielitaidostaan bonusta. Tällainen järjestelmä on käytössä Udmurtian naapurissa Tatarstanissa, jonka kansallisuuspolitiikkaa pidetäänkin parempana kuin muiden alueen tasavaltojen. Usein kuultu argumentti kansallisuuskeskusteluissa onkin ”Mutta toista se on Tatarstanissa, siellä tämäkin asia on paremmin.”

Vuodenvaihteessa monet udmurttiaktivisit alkoivat voimakkaasti tukea Udmurt Keneshin aloitetta, ja julkista keskustelua aiheesta on ollut paljon. Etenkin Udmurtlyk-yhdistys on ollut aktiivisesti propagoimassa udmurtin virallisen kielen statuksen realisoimista. Udmurtlykin sivulta Kunkyl (Virallinen kieli) ja samannimisestä vkontakte-ryhmästä löytyy perusteluja, esitystä tukevien mielipiteitä, bannereita, sloganeita ja muuta. Udmurtian hallinnosta ministeritasolta asti samoin kuin parlamentista on kuulunut viestejä puolesta ja vastaan, eikä esityksen läpimeno ole lainkaan varmaa.

Perusteluja kyllä löytyy sille, miksi udmurttia pitäisi Udmurtiassa opettaa koululaisille. Udmurtlykiltä esimerkiksi seuraavat.

Udmurtinopetuksella luodaan terveempää yhteiskuntaa ilman syrjintää ja kielten jaottelua hyödyllisiin ja hyödyttömiin eikä eri kansallisia identiteettejä syrjitä niiden statuksen perusteella.

Udmurtinopetus vahvistaa udmurttilaista kieliyhteisöä ja kulttuuria ja vähentää sen marginalisoitumista. Enempi udmurtinosaaminen mahdollistaa inhimillisen potentiaalin laajamittaisemman käyttöönoton.

Udmurtinopetus ja kielen laajempi osaaminen luo lisää työpaikkoja, ei vain itse opetukseen, vaan vahvistamalla udmurtinkielistä yhteisöä ja kieli-infrastruktuuria se tuo lisää mahdollisuuksia udmurtinkieliselle kulttuurille, medialle, tieteelle, turismille, mainonnalle, kustannusalalle.

Udmurtinopetus kouluissa vahvistaa kaksikielisyyttä, jonka voi nähdä arvona sinänsä. Kaksikielisyys ei ole haitaksi ihmiselle, päinvastoin.

Udmurtinopetus lisää tasa-arvoa eri kansojen välillä, kaikki oppisivat tasavallan molempia virallisia kieliä ja heillä on siten pääsy molempiin kulttuureihin, sitä kautta paremmat mahdollisuudet ymmärtää toisiaan.

Tämä kaikki kuulostaa hyvältä, miksi sitten udmurttia ei opetettaisi enemmän? Siihenkin löytyy argumentteja, kuten vasta parantuneen udmurtin statuksen heikkeneminen. Kulttuuri ja udmurttilaisuus periaatteessa voivat kyllä kiinnostaa, mutta mitä tapahtuu jos kieltä aletaan opettaa kaikille? Tarvitaanko vähemmistökieltä oikeasti? Pitäisikö rahat laittaa johonkin tärkeämpään? Entäs kun kaikki vähemmistökielen puhujat osaavat kuitenkin enemmistökieltä? Miksei voida tyytyä vapaaseen valintaan? Suomalaiselle näiden perustelujen kertaaminen on oikeastaan turhaa: sen kun ajattelee pakkoruotsikeskustelua ja vaihtaa vain kielten nimet, niin keskustelu ja riita ”pakkoudmurtista” on valmis. Tietysti Udmurtiassa udmurtteja on enemmän kuin Suomessa ruotsinkielisiä, reilu neljäsosa noin puolentoista miljoonan väestöstä. Ja sitten tietysti, Udmurtia on, noh, Udmurtia, udmurttien maa. Jos siellä ei opeteta udmurttia niin missä sitten? Missä udmurtin kielen olisi tarkoitus elää ja kukoistaa jollei Udmurtiassa?

Periaatteellisella tasolla udmurtinopetuksen lisäämistä vastustavat tuskin muut kuin pieni joukko venäläisen nationalistipuolueen edustajia, jotka järjestivät helmikuun alussa mielenosoituksen Izhevskissä udmurtin kielen oikeuksien lisäämistä vastaan. Mahdollisen uuden lain toteuttamisessa on kyllä monta kysymystä. Mistä saadaan oppikirjoja, kun tähänkään asti niitä ei ole riittänyt, ja monet niistäkin vähistä on kustannettu Suomesta saaduilla apurahoilla. Onko Udmurtian tasavalta valmis myös rahallisesti tukemaan kieltä? Entä mistä saadaan päteviä opettajia? No, jonkin verran niitä on jo, sillä monet udmurtinopettajiksi valmistuneet työskentelevät joko aivan muilla aloilla koulujen palkkojen pienuuden takia, tai sitten opettavat muita aineita, koska udmurtintunteja on viime vuosina vähennetty. Lisäksi Udmurtian valtionyliopistossa on jo pitkään opetettu U2-pedagogiikkaa, eli udmurtin opettamista toisena tai vieraana kielenä. Ammattilaisia löytyy.

Tärkein kysymys lienee se, miten opetus järjestetään. Mikäli nyt vain noin neljännes udmurttilapsista oppii koulussa udmurttia äidinkielenään, mitä ensi vuonna tapahtuu niille kolmelle neljännekselle? Laitetaanko heidätkin oppimaan udmurttia toisena kotimaisena eli alkeista lähtien? Riittääkö resursseja myös äidinkielen opetuksen turvaamiseen ja lisäämiseen? Senhän pitäisi kuitenkin olla prioriteetti, että lapset saavat oppia äidinkieltään, ja mikäli mahdollista, myös äidinkielellään. Se oli tilanne myös Udmurtiassa monin paikoin aina 1960-luvulle asti. Ja mikäli udmurttia päätettäisiin opettaa vain udmurteille, pitäisi kysyä myös kuka on udmurtti ja kuka venäläinen, kenellä on äidinkielinen taito, ja mikä ylipäätään on äidinkieli. Udmurt Keneshin malli udmurtin opettamisesta kaikille alakoululaisille on yksi vaihtoehto, joka toimisi jaottelulla äidinkielen ja toisen kotimaisen opetukseen. Toivottavasti 25.2. parlamentti päättää hyvästä laista ja sen käyttöönotosta. Toivottavasti udmurtinopetus voi 1.9.2014 paremmin kuin nyt.

Simo Kantele

Tiedottaja, Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan sukukansavaliokunta

Sukukansojen ystävien jäsen

Saamelaiset suomalais-ugrilaisessa kentässä, siis missä?

Saamelaisen kuulee toisinaan surkuttelevan oman valtaväestönsä huonoa tietämystä tämän päivän saamelaisista, kun taas harva saamelainen on tietoinen omista kielisukulaisistaan muista kuin suomalaisista, virolaisista ja kaukana asuvista unkarilaisista. Rohkeimmat ovat kuulleet, ehkä jopa tehneet yhteistyötä, komilaisten, hantien, nenetsien tai nganasanien kanssa. Yhteistyö edellä mainittujen kanssa voi tuntua saamelaiselle mielekkäältä ja etäisen tutulta: yhdistäähän näitä kansoja kielisukulaisuuden lisäksi porotalous.

Monia aktiivisia saamelaisia ei näytä kiinnostavan yhteistyö kuin oikeiden alkuperäiskansojen kanssa ja porotalous toimii tästä hyvänä takeena: kun saamelaisella on porot, ovat he muun muassa tästä syystä alkuperäiskansa ja jos nenetseillä on myös vuosituhantinen historia porojen kanssa, ovat he myös ilman muuta alkuperäiskansa, saattaa moni saamelainen ajatella ja tuntea yhteenkuuluvuutta muita tundran asukkaita kohtaan. 

Kun kyse tulee muihin saamelaisten kielisukulaisiin, ei tilanne ole välttämättä enää ymmärtävä. Mikään ei saa saamelaista niin ärtyneeksi kuin puhe kveenien, lappilaisten/lappalaisten tai vaikkapa Viron setukaisten oikeuksista. Moni saattaa kokea, ettei perustelut kveenien kielellisiin oikeuksiin ole samalla tasolla saamelaisten kanssa. Koska kveenejä tai setukaisia ei mielletä alkuperäiskansoiksi, ei yhteistyö heidän kanssaan ole vaivan arvoista. 

Moni suuntaakin katseensa kauas pois uralilaisesta maailmasta, mielellään sinne, missä rakennukset ovat korkeita, aulat kiiltäviä ja naisilla on mustat korkokengät. Tällaisessa ympäristössä saamelaisen on helppo kokea olonsa mukavaksi ja vaikutusvaltaiseksi. Muutenkaan ei ole järkevää viettää aikaa sellaisten ihmisten parissa sellaisessa paikassa, jossa ei ole resursseja, kunnollista kulttuurista infrastruktuuria, hierarkiaa ja kansainvälisen median kiinnostusta. Onhan nyt tyylikkäämpää sanoa olleensa Shanghaissa kuin jossakin kyläpahasessa Venäjällä. Näkyvyys on olennaista ja näyttäytyminen vaikutusvaltaisten ihmisten seurassa äärimmäisen tärkeää, mieluiten valokuvan kera.

Kansainvälisten yhteyksien ansiosta moni saamelainen mieltääkin kuuluvansa samaan joukkoon kuin Afrikan masait. Monet saamelaisia suhteellisen lähellä sijaitsevat suomalais-ugrilaiset kulttuurit eivät ole perinteisesti nauttineet saamelaisten kiinnostuksesta näitä kansoja kohtaan, vaikka saamelaisten uteliaisuutta ja läsnäoloa varmasti arvostettaisiin. 

Yleisellä tasolla voidaan sanoa, että saamelaiset puuttuvat kokonaan suomalais-ugrilaisesta kentästä. Vain jotkut yksittäiset saamelaiset toimijat tai instituutiot haluavat olla tässä vuoropuhelussa mukana. Kyse on varsin marginaalisesta liikehdinnästä eikä saavuta sellaista volyymiä ja kiinnostusta, minkä sille soisi kuuluvan. Koska suurin osa suomalais-ugrilaisista kansoista elää Venäjällä, tästä syystä näistä kansoista kiinnostunut saamelainen voidaan helposti leimata russofiiliksi.

Kyse ei välttämättä aina ole kiinnostuksesta resursseja ja valtaa kohtaan vaan myös kielimuurista: saamelaiselle, kuten myös suomalaiselle, esimerkiksi venäjän kieli ei ole helppo varsinkaan jos mitään sukulais- tai kielikontakteja ei ole. Myöskin olisi tavattoman erikoista, jos Saamenmaalla voisi opiskella viroa, karjalaa tai unkaria ohjatusti. Se, mitä koulussa tarjotaan tai ei tarjota, vaikuttaa luonnollisesti myöhempään maailmankuvaan eikä saamelaista voi suomalais-ugrilaisen tietämyksen puutteesta yksinomaan syyttää. Toisaalta kerrottaessa uralilaisesta maailmasta ja kielisukulaisuudesta voi joidenkin saamelaisten asenne olla vähättelevä. Reaktioita on kuitenkin onneksi yhtä monta kuin kanssakeskustelijoita.

Kun peilaan sitä, mitä olen saanut kokea kohdatessani omia kielisukulaisia ja heidän tapojaan iloita, työskennellä ja luoda jotain uutta, heidän vieranvaraisuuttaan ja yhteisiä ponnistuksia ilman mitään taloudellista tukea, en voi olla miettimättä sitä, kuinka sääli on, että niin harva saamelainen on kiinnostunut yhteisistä kielikontakteistamme ja muusta kulttuuriaineistosta. Tunnen olevani etuoikeutettu, jos saan ihastella väsymättömiä, tanssivia marilaisia, karismaattisia udmurtteja, jotka näyttävät, kuinka he ovat luoneet udmurtiankielisen erotiikkasivuston, ylpeitä setukaisia kansallispuvuissaan valtavankokoisissa, perinteisissä hopeakoruissaan (yksi setukaisen hopeakoru voi koollaan vastata useaa riskua!), hantien ystävällisyyttä ja komipermjakkilaisen ystäväni rohkeutta valtakoneiston edessä.

Suomalais-ugrilaista maailmaa on turha romantisoida ja kaiken näyttävän takaa paljastuu todellinen ihminen osa perhettä, arkea, yhteiskuntaa ja joskus myös osa kansalaisyhteiskuntaa, jossa ihmiset ponnistelevat yhdessä tärkeiksi kokemiensa arvojen eteen vailla palkkaa tai pienellä sellaisella. Saamelaiset voivat olla tänään, 97:nä kansallispäivänään, ylpeitä omista historioistaan ja saavutetuista eduista, mutta kääntöpuolena jotakin saamelaisesta kansalaisyhteiskunnasta on ehkä menetetty. Moniin suomalais-ugrilaisten kansojen kansalaisyhteiskuntiin verrattuna saamelainen kansalaisyhteiskunta vaikuttaa valitettavan pysähtyneeltä ja auttamatta vanhanaikaiselta ja juuri tässä kielisukulaisemme voivat meitä inspiroida.

Biennaš Jon Jovnna Piera Helga

Hallituksen jäsen, Sukukansojen ystävät ry

Korutaiteilija Inka Laiti tutustumassa hantilaiseen käsityökirjailuun Finno-Ugric Design -tapahtumassa Helsingissä lokakuussa 2012. Kuva: Tuomo Launonen.

Teollisuusalueen rakentaminen uhkaa inkerikkojen viimeisiä asuinsijoja

Inkerinmaan alkuperäiskansan inkerikkojen viimeisiä asuinsijoja uhkaa teollisuus- ja logistiikkakeskuksen rakentaminen luonnonkauniille Soikkolanniemelle Suomenlahden rantaan. Uusi teollisuusalue ja sen ammoniakki- ja lannoitetehtaat, joilla voi olla ympäristövaikutuksia myös Suomen ja Viron rannikoilla, uhkaavat pilata inkerikkojen ammoisista ajoista asuttaman Soikkolanniemen ympäristön maaperän ja pohjaveden käyttökelvottomiksi. Vastakkain ovat pienen alkuperäiskansan ja toisaalta paikallisen hallinnon ja investoijien edut.


Eteläisen Suomenlahden alkuperäiskansa ahtaalla

Inkerikot ovat vatjalaisten ohella nykyisen Leningradin alueella sijaitsevan Inkerinmaan alkuperäiskansaa, jotka ovat asuneet alueella niin kauan kuin tiedetään. Inkeroisen kielen puhujien määrä lasketaan enää sadoissa. Venäjän vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan inkerikoiksi itsensä laski 266 henkilöä, minkä lisäksi inkerikkoja asuu Virossa, Ukrainassa ja Valko-Venäjällä.

Inkerikkoja ei tule sekoittaa inkerinsuomalaisiin, jotka ovat Ruotsin vallan aikaan Inkerinmaalle muuttaneiden savolaisten ja länsikarjalaisten jälkeläisiä. Inkerinsuomalaisiin sovellettu paluumuutto-oikeus Suomeen ei pätenyt inkerikkoihin. Kuuluisin inkerikko on ollut eittämättä runonlaulaja Larin Paraske, jolta merkittiin muistiin noin 32 000 kalevalamittaista säettä. Valtaosa Paraskeen runoista julkaistiin vuonna 1931 Suomen Kansan Vanhojen Runojen osassa V.

Inkerikkoja asuu nykyisin Suomenlahden etelärannikolla Leningradin alueella pääasiassa Kingiseppin ja jonkin verran myös Lomonosovin piirissä. Eniten inkerikkoja asuu kuitenkin luonnonkauniilla Soikkolanniemellä, pieninä vähemmistöinä entisissä kylissään. Inkerikot ovat jo valmiiksi kokeneet kovia Neuvostoliiton 1900-luvun mullistuksissa. Nyt heidän kulttuurinsa ja perinteidensä rippeitä uhkaa kuitenkin uusi vaara.

Inkerikkoaktivistit ovat pystyttäneet Vistinon kylän keskustaan kyltit inkeroisen kielellä

Soikkolanniemeen suunnitteilla oleva teollisuusalue voi pilata alueen maaperän

Leningradin alueen hallinto on suunnitellut rakentavansa Soikkolanniemen (ven. Soikonskij) alueelle liike- ja logistiikkakeskuksen, joka sisältää kansainvälisen lentokentän rahti- ja matkustajaterminaaleineen, teollisuus-, logistiikka- ja varastoalueen, bisnespuiston sekä asuinalueen. Meriterminaali on rakennettu Soikkolanniemelle jo aikaisemmin.

Alueelle on suunniteltu rakennettavan 50 teollisuuslaitosta, joista osa on kemiallisia tehtaita. Alueelle ensimmäiseksi rakennettava teollisuuslaitos on suunnitelmien mukaan Baltic Carbamide Plant LLC, joka on osa pyrkimystä kehittää Ust-Lugan meriterminaalia. Sen omistaa Cypian Ticara Management Ltd ja sen on tarkoitus tuottaa 3 000 tonnia ammoniakkia ja 3 500 tonnia karbamidia päivässä.

Ust-Lugan liike- ja logistiikkakeskus sijoittuisi Jugantovon ja Mishinon inkerikkokylien välittömään läheisyyteen. Soikkolanniemen inkerikkoväestön Soikula-Seuran edustajan Dmitri Harakka-Zaitsevin mukaan teollisuusalueen sijainti on vaarallinen, koska kemikaalit voivat saastuttaa maaperän ja pohjaveden käyttökelvottomiksi. Alueen asukkaille on tarjottu mahdollisuutta muuttaa muualle, mutta paikalliset ovat torjuneet sen mahdollisuuden.

Monet inkerikot eivät puhuneet toisen maailmansodan jälkeen kieltään julkisesti, koska pelkäsivät uusia vainon vuosia. Vielä 1990-luvulla Neuvostoliiton hajoamisen jälkeenkään ei inkerikoilla ollut uskallusta tuoda omaa identiteettiään ja ääntään kuuluviin. Dmitri Harakka-Zaitsev kertoo inkerikkojen haluavan nyt osoittaa olevansa olemassa.

Inkerikot haluavat näyttää olemassaolonsa myös hallinnolle ja liike-elämälle. Soikkolan paikallinen väestö ja Soikula-Seura pyrkivätkin estämään itselleen haitallisen teollisuusalueen rakentamisen. Tehtävä on vaikea, sillä Kingiseppin alueen paikallislehtien tietojen mukaan Leningradin alueen hallinto on jo myöntänyt tontin rakennushanketta varten. Kingiseppin alueen johtaja on myös syyttänyt paikallisväestöä Venäjän valtion etujen polkemisesta.

Kylä Soikkolanniemellä

Uudet terminaalit uhkaavat inkerikoille tärkeää kalastuselinkeinoa

Harakka-Zaitsev on valmis hyväksymään Soikkolanniemen jo olemassa olevat meriterminaalit. Sen sijaan uusien terminaalien rakentamista hän vastustaa vahvasti. Ne sulkisivat inkerikoilta ja muilta Soikkolan asukkailta kalavedet. Kalastuksen merkitystä inkerikoille Harakka-Zaitsev vertaa porojen merkitykseen saamelaisille. Se on olennainen osa inkerikkojen identiteettiä ja perinteitä.

Hallinnon pitäisi Harakka-Zaitsevin mielestä kontrolloida olemassa olevien terminaalien saastuttamista. Valitettavasti kuitenkin uusien terminaalien rakentaminen etenee hänen mukaansa kuitenkin tavalla, jossa rikotaan rakennus-, terveys-, turvallisuus- ja ympäristösääntöjä ja -normeja. Terminaalien toiminta vahingoittaa Harakka-Zaitsevin mielestä luontoa. Vaarallisella rikkiterminaalilla esimerkiksi on vaikutuksia Koskolovon kylän vieressä sijaitsevaan metsään. Tämän lisäksi Koskolovon, Luzhitsin ja Slobodkan asukkaat kärsivät rikkiterminaalin aiheuttamista saasteista ja hiilipölystä.

- Erityisen suuri uhka ovat rikkiterminaalissa tähän mennessä sattuneet ennalta-arvaamattomat tulipalot. Jos henkilökunta ei onnistu niitä sammuttamaan, vaarana on katastrofi läheisten kaasu- ja öljyterminaalien vuoksi, Harakka-Zaitsev varoittaa.

Soikkolanniemen asukkaat eivät halua uusia terminaaleja sulkemaan kalastusvesiään. Dmitri Harakka-Zaitsevin mukaan ainoa keino turvata inkerikkojen kalastuselinkeino on saada uusien terminaalien rakentaminen keskeytetyksi. Samalla Soikkolanniemen rannikko pitäisi hänen mukaansa varata virkistysalueeksi ja velvoittaa olemassa olevia terminaaleja käyttävät yritykset noudattamaan teknologiaan liittyviä vaatimuksia ja läpäisemään kansainvälisen valvontatarkastuksen esimerkiksi Suomenlahti-vuosi 2014:n tyyliin.

Havainnekuva Ust-Lugan uudesta teollisuus- ja logistiikkakeskuksesta

Miksi juuri Soikkolanniemelle?

Teollisuusalueen rakentamisesta Soikkolanniemelle herää kysymys, onko alue jotenkin maantieteellisesti erityisen sopiva logistisesti. Onko teollisuusalueen läheisyys jo olemassa olevaan meriterminaaliin nähden olennainen etu? Dmitri Harakka-Zaitsev tyrmää ajatuksen täysin:

- Teollisuusalueen rakentamiselle Soikkolanniemelle ei ole hyviä perusteita. Kaikki perustuu vain Kingiseppin alueen johtajan haluun houkutella investointeja alueelle. Investoijan kannalta ei ole oleellista olla juuri Ust-Lugan läheisyydessä.

Harakka-Zaitsev muistuttaa, että Soikkolanniemen meriterminaalia kohti ollaan jo nyt rakentamassa moottoritietä Novgorodista asti. Teollisuusalueen ei siis ole välttämätöntä sijaita lähellä meriterminaalia. Hänen mukaansa huomattavasti parempi paikka teollisuusalueelle olisi lähellä Viron rajaa sijaitseva Slantsyn kaupunki, jossa olisi jo teollisuusympäristö valmiina sekä osaavaa työvoimaa, jota Ust-Lugasta puuttuu.

- On tärkeää huomata, että esimerkiksi Kingisepp syntyi fosforitehtaan ympärille. Nyt Soikkolan kohdalla on käymässä täysin päinvastoin, kun alkuperäiskansan läpi vuosisatojen asuttaman kylän luokse ollaan rakentamassa teollisuusaluetta, Harakka-Zaitsev huomauttaa.

Soikkolanniemen muuttaminen teollisuusalueeksi olisi Harakka-Zaitsevin mukaan inkerikkojen kannalta toiseen kansanmurhaan verrattava teko, erotuksena 1930-luvulla tapahtuneeseen ensimmäiseen kansanmurhaan eli Stalinin vainoihin. Uhkana on, että alkuperäiskansan luonnollista elinympäristöä vahingoitetaan ja sen perinteiselle elämäntyylille asetetaan esteitä. Osana toista kansanmurhaa ovat hänen mukaansa myös läheisen Sosnovyi Borin ydinvoimalan vaikutukset alueen asukkaisiin.

Toisen kansanmurhan välttämiseksi paikalliset ihmiset haluavat, että kaikki Soikkolanniemeen ja Ust-Lugaan liittyviin rakennushankkeisiin vaaditaan tulevaisuudessa paikallisten asukkaiden ja molempien alueen alkuperäiskansojen, inkerikkojen ja vatjalaisten, hyväksyntä. Inkerikkojen ja vatjalaisten toiveena onkin, että Ala-Laukaan ja Soikkolanniemen alueet julistettaisiin erityisiksi etnokulttuurisiksi suojelualueiksi.

Soikkolanniemen inkerikkomuseossa esitellään inkerikkojen perinteitä ja historiaa

Miten käy inkerikkojen pienen kansansirpaleen?

Soikkolanniemelle suunnitellun teollisuusalueen on väitetty pilaavan alueen maaperän ja pohjaveden ja sulkevan paikallisilta asukkailta kalastusvedet. Tämä olisi vakava isku inkerikoille heidän perinteisillä asuinseuduillaan. Lukumääräisesti pienen kansan kohdalla se voisi olla jopa kohtalokas. Soikkolanniemelle kaavaillun teollisuusalueen ympäristövaikutusten luulisi kiinnostavan myös muita Suomenlahden rantavaltioita, Suomea ja Viroa.

Onko enää sitten mitään tehtävissä, koska Leningradin alueen hallinto suhtautuu myönteisesti rakennushanketta kohtaan? Inkerikkojen toivo lepää vaikutusmahdollisuuksissa itse investoijiin. Kuten Dmitri Harakka-Zaitsev on todennut, ei teollisuusalueen suunniteltu sijainti ole investoijien kannalta oleellisen tärkeä. Syy teollisuusalueen sijoittamiselle Soikkolanniemelle johtuu pelkästään paikallishallinnon mielipiteestä.

Harakka-Zaitsevin mielestä olisi myös investoijien julkisuuskuvan kannalta parempi, että he toimisivat muualla kuin alkuperäiskansan perinteisillä asuinseuduilla. Paikallisen hallinnonkin soisi näkevän pienen alkuperäiskansan kulttuurin myönteisenä seikkana, jota voisi käyttää hyödyksi uuden Soikkolanniemen virkistysalueen markkinoinnissa. Etnokulttuuriselle suojelualueelle voisikin olla kysyntää Venäjän ohella myös Suomesta, Virosta ja myös muista maista tulevien matkailijoiden keskuudessa.

Arktisella alueella alkuperäiskansojen oikeudet on otettu aikaisempaa näkyvämmin huomioon. Suunnitelmat teollisuusalueen rakentamisesta Soikkolanniemelle mittaa pienen alkuperäiskansan vaikutusvallan olemassaololleen tärkeässä kysymyksessä Suomenlahden alueella. Lähitulevaisuudessa mielenkiintoista on seurata, miten Kingiseppin alueen hallinto suhtautuu Soikkolanniemen Vistinon keskuskylän kunnanvaltuuston 17. tammikuuta sille lähettämään ehdotukseen teollisuushankkeeseen liittyvästä kansanäänestyksestä.

Kovia kokeneen inkerikkojen kansan kannalta toivoisi, että heidän äänensä kuuluisi vielä kun heidän perinteisillä asuinsijoillaan elää käppiää (kaunista) inkeroisen kieltä puhuvia ja muita inkerikoiksi itsensä mieltäviä ihmisiä. Nähtäväksi jää, kuinka pitkälle Venäjän federaation laki FZ-82 (30/04/1999), jonka mukaan minkäänlainen alkuperäiskansojen luonnollisen ympäristön hävittäminen tai muuttaminen on laitonta, auttaa Inkerinmaan alkuperäiskansoja heidän kamppaillessaan olemassaolostaan.

Sakari Linden

Puheenjohtaja, Sukukansojen ystävät ry

SEMINUARAS LUAJIKSENNELTIH KARJALAN KIELEN OPASTANDUPROJEKTUA ERI ALOIN RUADONIEKOILE

Nurmekses piettih 25.1. seminuaru, mis eziteltih pluanua karjalan kielen opastamizekse eri aloin ruadoniekoile. Piämiäränny on järrestiä karjalan kielen kursa, mih otetah toinah 20 ruadoigähisty hengie opastumah kieldy kogopäiväzesti vuvven aijakse. Kursale tahtotah suaha ezimerkikse opastajii, toimittajii, kirjuttajii, muuzikkoloi, kirikön ruadoniekkoi da matkailualan vägie. Nämä ristikanzat opastetah pagizemah karjalua muga, ku hyö vuvven jälles maltetah käyttiä sidä luonnollizesti mistahto argieloksen tilandehis - da omas ruavos.

Seminuaras kuultih skypeči kielentutkii Annika Pasastu, ken iče on olluh todevuttamas samanmostu projektua inarinsaamelazienke. Täs heijän projektas duumaijah nygöi ottua malli karjalan kielengi kursan järreständäh. Pasanen saneli, mittumii tehtoloi nengozen opastandan järreständäl on kogo kieliyhteizöle. Opastujat opastutah kieli muga, ku hyö terväh voijah algua käyttiä sidä tuttuloin ristikanzoinke da toinah vie ruveta pagizemah sidä omile lapsile libo vunukoile. Lizäkse heis suahah karjalan kielen malttajii eri aloin ruadoniekkoi, kudamii tarvitah, ku ruvettaneh tulevaizuuves järrestämäh enämbi yhteiskunnallizii palveluloi karjalan kielel.

Tärgienny piämiäränny on katkata se iče iččie lujendai kehitys, ku kieldy paistah muga vähän da sendäh ei nähtä tarbehellizekse järrestiä palveluloi sil kielel da jälleh ku ei ole palveluloigi, ei nähtä tarbehellizekse malttua kieldy da opastuo sidä tulijoile sugupolvile. Tämän projektan on tarkoitus kiändiä kehitys toizeh čurah, innostua ristikanzoi käyttämäh karjalan kieldy omas arres da suaha heidy vuadimah omii kielellizii oigevuksii da palveluloi karjalan kielel. Ku nengozii vuadimuksii siit enämbigi rodinou, viranomazile täydyy ottua net vagavasti eigo niidy voi hyllätä vai sendäh, ku karjalan kieldy malttajii ruadoniekkoi ei löydys.

Projektale pidäy äijy jengua, ga onnuako rodieu vie jygiembi jielo suaha iče karjalazet da heidy evustajat järrestöt kerale projektah da löydiä opastujat, ket ollah valmehet jättämäh oman ruavon vuvvekse da sidovumah opastundah. Nygöi täydyygi tovessah ruveta nostattamah kielen elvytysinduo karjalazien keskes, levittiä tieduo tulijas projektas da smiettie, voizigo iče lähtie opastumah. Vie ei ole lujattu, konzu opastandu järrestetäh, ga se voizi olla ezimerkikse vuonnu 2015 libo 2016.

Jani Koskiin

Vähembistökieli- da paginluaduaktivisti
Sugukanzoin ystävät ry -järjestön hallituksen vuitti

Konsta Zamjatin väitteli Venäjän suomalais-ugrilaisten tasavaltojen kielipolitiikasta

Konstantin “Konsta” Zamjatinin väitöskirja hyväksyttiin Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa 18.1. Vastaväittäjänä toimi professori Peter Krauss Augsburgin yliopistosta ja kustoksena professori Janne Saarikivi. Väitöskirjan aiheena on “An Official Status for Minority Languages? A Study of State Languages in Russia's Finno-Ugric republics”. Zamjatinin väitös on monella tapaa merkittävä: se käsittelee ajankohtaista ja tärkeää aihetta, ja lisäksi Zamjatin on ensimmäinen Helsingin yliopistossa väitellyt udmurtti.

Väitöskirjassaan Zamjatin tarkastelee kielipolitiikka viidessä suomalais-ugrilaisessa tasavallassa: Karjalan, Mordovian, Udmurtian, Mari-Elin sekä Komin tasavalloissa. Kaikissa näissä tasavalloissa Karjalaa lukuunottamatta on paikallinen vähemmistökieli nimetty myös viralliseksi kieleksi, mutta käytännössä virallinen asema ei ole tuonut paljon käytännön muutoksia enemmistökieli venäjän paineessa. Zamjatinin mukaan suomalais-ugrilaisten kielten säilymisestä pitkällä aikavälillä ei ole takuita, vaikka niiden käyttöä julkisissa laitoksissa on yritetty lisätä. Toisaalta kielen virallisella asemalla on vahva symbolinen merkitys.

Tuore väitöskirja on luettavissa kokonaisuudessaan osoitteesta https://helda.helsinki.fi/handle/10138/42394

Lisäksi väitöskirjan johdanto-osa on julkaistu erikseen Suomalais-Ugrilaisen Seuran ja Helsingin yliopiston suomalais-ugrilaisen oppiaineryhmän yhteisessä Uralica Helsingiensia -sarjassa: http://www.sgr.fi/uh/uh6.html

Sukukansojen ystävät onnittelee Konstaa lämpimästi väitöksen johdosta! On hienoa, että uralilaisten kielten asemaa käsitellään yhä laajemmista näkökulmista, ja että alan huipulla on nyt myös itse uralilaisista vähemmistökieliyhteisöistä lähtöisin olevia tutkijoita.

Myös Konsta Zamjatinin 18.1. Helsingin Sanomissa ilmestynyt haastattelu kannattaa lukea: http://www.hs.fi/ihmiset/Udmurtti+oppi+kielen+mummoltaan/a1390000630584

Kieltä puolustamassa kymriläiselä sisula

Veilssiläisessä pikkukaupunnissa kuohhuu. Tammikuun 11. päivänä Bangorissa kokkoutu ylj 200 henkkii osottammaan mielttään. Väkmiärree voip pittee toila merkittävänä vuan nuin 16000 asukkaan kokosela paikkakunnala.

Mikä siitten suap pikkukaupunnin asukkaat raivostummaan niin, jotta näin monj uhrovvaa lauvantakpäiväsä kavula seisomisseen lakkaatit käsissään? Onko mikä suuryritös kenties lakkauttamassa paikkakunnala sijjaihtovvoo tehastaan ja saat immeiset ovat jiämässä työttömiks? Vai onko kaupunninjuohtaja jiänynä kiini lahjuksen ottamisesta ja nyt vuajittaan hänen erojjaan? Ei, kysymys ei ou mistään tällasesta.

Veilssissä elj Kymrissä kielleen suhtauvuttaan intohimosestik. Ies monta sattoo vuotta Englannin vallan alla olo ei ou suanuna paikalissii, ainakkaa kaikkii, luopummaan omasta kielestään. Tok kymrin kielen puhuma-aluve on supistuna siitä, millanen se olj suurimmillaan ja näilä aluvveila huastettaan nykkyy piäassiissa englanttii. Veilssistä löyttyy kuitennii suhteellisen suurriikkiik aluvveita, joila kymri on säilynä paikallisyhteisön arkikielenä ja joila kielen siirtyminen sukupolovelta toiselen jatkuu yhä luonnolista kautta - siten jotta kymrinkieliset vanhemmat huastaat puoskilleen kymrii.

Kymri jakkaa monniin muihennii mualiman vähemmistökielliin kohtalon siinä, jotta sitäkkii valtijo on yrittänä tukahuttoo aktiivisela sortopolitiikala. 1800-luvun loppupuolela kymrinkielisilen puoskilen ripustettiin koulussa kaullaan tikku, johon opettaja tek merkinnän aina kun puoskan kuulttiin huastavan kymrii. Päivän piättiiks merkinttöin miärä laskettiin ja rangastiin sitä pahemmin, mitä enemmän merkintöjä olj kertynä. Näin yritettiin kitkii puoskista kymrin kielj ja suaha heijät huastammaan keskennään englanttii.

Kymrinkieliset ovat kuitennii sitkiitä väkkii, eikä kielj hävinnä kokonnaan vaikka monet varmasti lakkasivattii huastamasta kieltä, jolla ei nähty olovan mittääk arvoja yhteiskunnassa, vuan jonka huastamista päinvastonj piettiin epätoivottavana. Toisen mualimansuan jäläkkeisinä vuosjkymmeninä kieljvähemmistöt alakovat monissa Eurroopan maissa vuattii valtijolta toimmii, jotka takkoisivat näihen jo henkhieverriin piestyin kielliin elinvoimasuuven. Veilssissä tämä liikehintä olj jopa poikkeuksellisen voimakasta.

1960- ja 70-luku olivat voimistuvan aktivismin kulta-aikkoo. Koko yhteiskunta olj sitä ennen rakentuna pelekästään englannin kielen ympärilen. Kymrin kieltä ei käytetty televisijossa, tienviitat olivat vuan englanniks, oikkeuvessa ei suanuna käyttee kymrii, koululoissa opetoskielenä olj englanti... Kai tämä pitj muuttook, mutta muutos ei tappautuna ihestään. Jonkun pitj alakkoo vuattii sitä.

Yhet tuhosivat englanninkielissii tienviittoja, toiset ajovat tahallaan polokupyörälä tien viärree puolta tarkotoksennaan suaha sakot ja siitten kielttäyttyy maksamasta niitä, koska sakkolappuu ei oltu kirjutettu kymriks. Aktivismi olj luajamittasta ja keinot mieljkuvitokselissii. Monet saivat syytteitä ilekivallasta ja joutuvat vankillaan. Mutta pikkuhiljjoo kymrin kielen asema alako paranttuuk. Kakskieliset tienviitat otettiin käytänttöön 1972 ja viis vuotta myöhemmin perustettiin kymrinkielinen ratijokanava. Kymrinkielissiin koululoihennii miärä kasvo koko aijan.

1980-luvun alussa konservatiivit pettivät vualjluppauksesa kymrinkielisen televisijokanavan perustamisesta, minkä seurrauksena aktivistit kielttäytyvät maksamasta tv-lupamaksuusa. Erräät jopa kiipesivät tv-mastoloihen ja tunkeutuvat stutijoloihen osottaakseen mielttään. Aktivismi olj niin voimakasta, jotta lopulta vuona 1982 mielenosottajjiin iäntä olj pakko kunnella ja perustettiin tv-kanava, joka yhä tänäkkii päivänä on olemassa ja lähettää melekkein vuorokauven ympär pelekästään kymrinkielistä ohjelmmoo.

Tänä pänä kymrin kielen asema on siis jo suhteelisen hyvä. Tienviitat ovat kaksikielissii koko Veilssissä, jopa niilä aluvveila jotka ovat englanninkielistynneet vahvasti jo ylj sata vuotta siitten. Nuin 24% veilssiläisistä puoskista käyp koulluu, jossa kymrin kielj on piäsiäntösenä opetoskielenä ja suurin osa kouluainneista opetettaan kymriks. Tilastoloihen mukkaan koko Veilssin asukkaista nuin 19% huastaa kymrii, joten lukuloita verttoomala nähhään joihenniik englanninkielissiinnii vanhemppiin laittavan puoskasa kymrinkielisseen koulluun, sillä hyö haluvvaat puoskasa oppivan englannin rinnala sennii kielen, jonka ossoominen avovvaa puoskalen oven asunjseutusa kulttuurriin ja historijjaan. Kaiken kymrinkielisimmilä aluvveila kymrii ossoomaton suattaa jopa tunttiik ihtesä ulokopuoliseks ja paikalisyhteissöön kuulumattomaks.

Täyvelistä vähemmistökielen paratiissii on kuitennii turha ehtii Veilssistäkkääk. Parannettavvoo löyttyy vielä melekosesti ja niin löyttyy immeissiikkii, jotka yhä ovat valammeita taistelemmaan kielelissiin oikkeuksiisa puolesta. Viimmosin vankillaan joutuna henkilö on Jamie Bevan, jollen miärättiin 35 päivvee vankkeutta vuona 2012 tämän kielttäyvyttyy maksamasta nuin tuhannen punnan sakkoloita.

Tapahtumaketjun panj alulen hallitoksen aikomus leikata kymrinkielisen televisijokanavan rahotosta jopa 94%:la ja yhistee sen lähetökset jonnii BBC:n kanavan ohjelmistoon. Käytännössä tämä ois tarkottana kymrinkielisen televisijotarjonnan romahusta lähes olemattommiin. Bevan murttautu rotestiks paikalisen kansaneustajan toimistoon yhessä toisen aktivistin kansa ja mualas sissään piässöytä iskulausseita seinilen. Lopulta aktivistin soittivat ihe polliisit paikalen.

Bevanilen rätkättiin sakot, mutta hiän kielttäyty maksamasta niitä. Perusteena olj, jotta oikkeuven piätös olj ykskielisestik englanniks kirjutettu, eikä Bevan suanuna piätöstä kymrinkielisenä, vaikka vuati sitä erikseen yhteesä kolome kerttoo. Bevan arvostelj muitenniik oikkeuslaitosta kymrinkielissiin asettamisesta epätasa-arvosseen asemmaan. Täysin kymrinkielinen oikkeuvenkäyntä on nimittäin maholista käytännössä vuan kaiken kymrinkielisimmilä aluvveila, kun tuas muuvala Veilssissä kymrinkielinen jouttuu ylleesä huastammaan oikkeuvessa tulokin välitökselä. Bevan pittää tätä ongelmana, sillä tulokin välitökselä huastaminen vuaranttaa suoran keskusteluyhteyven tuomariloihen ja syytetyn välilä ja maholistaa näin olten viärinymmärykset. Tämän juohosta assiinajajat neuvvoottii monesti kymrinkielissii assiikkaittaan alistummaan huastammaan oikkeuvessa englanttii.

Mutta palattaanpa tammikuun mielenosotokseen. Vuan muitammoo päivvee aijemmin olj Aled Mann käynynä liäkärissä 15-kuisen sairraan pikkupoikasa kansak. Liäkär olj kirjuttana resetin valammiilen pohjalen, jossa melekkein kai teksti olj kakskielisesti kymriks ja englanniks. Liäketuottiin nimen liäkär olj kirjuttana täsmälleen siinä englanninkielisessä muuvossaan, joka liäkepakkauksessakkii lukkoo. Mutta muitaman sanan, annosteluohjeen nimittäin, hiän olj kirjuttana vuan kymriks. Ja mikäpä oiskaan olluna sen luonnolisemp kieljvalinta, oljhaa kymri niin liäkärin kunj potillaanniik äitinkielj. Ja kaiken lisäks olttiinhaa senttään Gwynedissä - muakunnassa jossa kymrinkielissiin suhteelinen ossuus väistöstä on kaiken suurin koko Kymrissä. Aluvveelta löyttyy kyllii ja pikkukaupuntiloita, joissa kymrinkielissiin ossuus on jopa ylj 85%. Sielä jos missä luulis olovan maholista toimittoo kai assiit kymriks.

Mann asijjoi Morrisons-ketjun aptiekissa Gwyneddin suurimmassa kaupunnissa Bangorissa. Muun muvassa yljopistostaan juohtuin Bangor vettää immeissii puolleesa ettäämppeekkiik, eivätkä nämä tulokkaat ylleesä huasta kymrii. Tilastoloihen mukkaan vuan hieman kolommaasosa bangorilaisista osovvaa kieltä. Aptiekistakkaak ei ilemmeisesti löytynä yhtää kieljtaitosta työntekkiitä, sillä Mann sai sielä tylyn kohtelun. Liäkkeitä ei annettu, sillä osa resetissä olovasta tekstistä olj kirjutettu vuan kymriks. Sekkääk ei avittana, jotta liäketuottiin nim olj englanniks. Viis sannoo kymrii annosteluohjiissa riitti siihen, jotta aptiekki ei suostuna myömmään liäkettä ennen kunj Mann hankkis kokonnaan englanninkielisen resetin.

Mann kierti läp muut lähseuvun aptiekit, mutta niistä ei löytynä lainkkaa tarvittuu liäkettä. Niinpä hiän ei voinuna muutakkaa kunj palata liäkärin vastaanotolen, pyyttee tätä kirjuttammaan englanninkielisen resetin ja palata aptiekkiin, josta hänet muitammoo tunttii aijemmin olj tylysti kiännytetty pois. Lopulta liäke suattiin, mutta puoska joutu seurroovana päivänä sairallaan. Onneks kysek ei kuitenkkaak olluna mistään vakavasta, mutta maholisesti tältääkkii sairalassa käynnältä ois vältytty kokonnaan, liäke jos ois suatu aikassiin.

Ei männynä aikkookkaa, kun tieto Mannin kohtelusta alako levitäk. Pijan järestettiin mielenosotos aptiekin eissä ja samala viikola vielä toinen suuremp - juur se josta alussa kirjutin. Veilssissä immeiset ovat tietossii siitä, jotta oikkeus suaha palavelluu omala kielellään omassa muassaan on perustavvoo luattuu olova immeisoikkeus.

Kymrinkieliset vuattiit nyt, jotta yksityissektorinnii pittää ottoo huohmijjoon heijän tarppiisa suaha palavelluu kymriks. Yritöksiin pitäs rekrytoitinnassaan ottoo huohmijjoon palakattavviin henkilölöihen kieljtaito, jotta vastoovankaltasilta tappauksilta vältyttässiin tulovaisuuvessa. Ja jos millä yritökselä on niin huono rekrytointapolitiikka, jotta henkilökunnan kieljtaittoon ei kiinitetä huohmijota, niin eikö yritöksen pitäs ihek ottoo vastuu ongelmatilantteissa ja pyrkkii selevittämmään tilanne assiikkaan kannalta maholisimman vaivattomala tavala? Eikö aptiekista esjmerkiks oltas voitu oma-alotteisesti soittoo johonnii tulokkauspalavelluun tahe vaikka selevittee netin avula, mittee kysseiset viis sannoo resetisä tarkottaat? Tahe siitten oltas vuan voitu luottoo assiikasseen, jotta hiän ihek ymmärttää annosteluohjiin, joka on kirjutettu hänen äitinkielellään, eikä sitä tarvihe hänelen sen enempee selitteek...

Mielenosotoksen lisäks sosijaalisessa metijassa on levitelty kysseisen aptiekkiketjun assiikaspalavelun puhelinnumerruu ja kehotettu maholisimman monttoo immeistä soittammaan sinne ja kertommaan, jotta hyö pittäät kymrinkielisen palavelun suamista Veilssissä tärkkiinä kielelisenä oikkeutennaan. Kymrinkieliset näyttäät ossoovan orkanisoija erlaista aktivismii noppiilakkiik aikataulula niin, jotta siihen suahhaan kuitennii osalistummaan merkittävä miärä immeissii. Osa heistä on lisäks olluna valamis jopa rikkommaan lievästi lakkii taistelussa kielen aseman parantamiseks. Immeissiin kohistuvvaan väkvalttaan hyö eivät kuitenkkaa koskaak ou ryyhtynneet, ja hyvä niin!

Heijän taistelusa on ihhailtavan miärätietosta, ja ylleesä hyö ovattii lopulta suavuttanneettii tavotteesak. Valtijovalta ei suinkkaak ouk olluna innola parantamassa kymrin kielen asemmoo ihan hyvvee hyvvyyttään, vuan parannuksiin taustala on aina olluna voimakas ja luajamittanen kansalaisaktivismi, jolla immeiset ovat näyttänneet, jotta hyö toila vuattiit muutoksii eivätkä lopeta taistelluusak ennen kunj muutokset toila on totteutettu. Voisivatko mualiman muuttii kieljvähemmistöt ottoo mallii kymriläissiin sisusta?

Jani Koskiin

Vähemmistökielj- ja murreaktivisti

Sukukansoin ystävviin hallitoksen jäsen